SALATTU JUMALA

Sillä Jumala puhuu tavalla ja puhuu toisella; sitä vain ei huomata.
(Jobin kirja 33:14 kr38) 

Olen viipynyt vuoden vaihteen Henri J. M. Nouwenin kirjan äärellä. Hän käyttää Pyhä ateria teoksensa pohjana Raamatun kertomusta kahdesta opetuslapsesta, jotka kulkivat Emmauksen tietä.

Samana päivänä oli kaksi opetuslasta menossa Emmaus-nimiseen kylään, jonne on Jerusalemista noin kahden tunnin kävelymatka. He keskustelivat kaikesta siitä, mitä oli tapahtunut. Heidän siinä puhellessaan ja pohdiskellessaan Jeesus itse liittyi heidän seuraansa ja kulki heidän kanssaan. He eivät kuitenkaan tunteneet häntä, sillä heidän silmänsä olivat kuin sokaistut.
Jeesus kysyi heiltä: "Mistä te oikein keskustelette, matkamiehet?" He pysähtyivät murheellisina, ja toinen heistä, Kleopas nimeltään, vastasi: "Taidat olla Jerusalemissa ainoa muukalainen, joka ei tiedä, mitä siellä on näinä päivinä tapahtunut.""Mitä te tarkoitatte?" Jeesus kysyi. He vastasivat: "Sitä, mitä tapahtui Jeesus Nasaretilaiselle. Se mies oli tosi profeetta, voimallinen sanoissa ja teoissa, sekä Jumalan että kaiken kansan edessä. Meidän ylipappimme ja hallitusmiehemme luovuttivat hänet tuomittavaksi kuolemaan ja ristiinnaulitsivat hänet. Me kuitenkin olimme eläneet siinä toivossa, että hän olisi se, joka lunastaa Israelin. Eikä siinä kaikki. Tänään on jo kolmas päivä siitä kun se tapahtui, ja nyt ovat muutamat naiset meidän joukostamme saattaneet meidät kerta kaikkiaan hämmennyksiin. He kävivät varhain aamulla haudalla, mutta eivät löytäneet hänen ruumistaan. Sieltä tultuaan he lisäksi kertoivat nähneensä näyn: enkeleitä, jotka sanoivat, että Jeesus elää. Muutamat meistä menivät silloin haudalle ja totesivat, että asia oli niin kuin naiset olivat sanoneet. Jeesusta he eivät nähneet."Silloin Jeesus sanoi heille: "Voi teitä ymmärtämättömiä! Noinko hitaita te olette uskomaan kaikkea sitä, mitä profeetat ovat puhuneet? Juuri niinhän Messiaan piti kärsiä ja sitten mennä kirkkauteensa." Ja hän selitti heille Mooseksesta ja kaikista profeetoista alkaen, mitä hänestä oli kaikissa kirjoituksissa sanottu.He olivat jo saapumassa kylään, jonne olivat menossa. Jeesus oli jatkavinaan matkaansa, mutta he estivät häntä lähtemästä ja sanoivat: "Jää meidän luoksemme. Päivä on jo kääntymässä iltaan." Niin hän meni sisään ja jäi heidän luokseen. Kun hän sitten aterioi heidän kanssaan, hän otti leivän, kiitti Jumalaa, mursi leivän ja antoi sen heille. Silloin heidän silmänsä aukenivat ja he tunsivat hänet. Mutta samassa hän jo oli poissa heidän näkyvistään. He sanoivat toisilleen: "Eikö sydämemme hehkunut innosta, kun hän kulkiessamme puhui meille ja opetti meitä ymmärtämään kirjoitukset?"Heti paikalla he lähtivät matkaan ja palasivat Jerusalemiin. Siellä olivat koolla yksitoista opetuslasta ja muut heidän joukkoonsa kuuluvat. Nämä sanoivat: "Herra on todella noussut kuolleista! Hän on ilmestynyt Simonille." Nuo kaksi puolestaan kertoivat, mitä matkalla oli tapahtunut ja miten he olivat tunteneet Jeesuksen, kun hän mursi leivän.(Luukkaan evankeliumi 24:13-35)
Nouwen kirjoittaa:"Kun kertomuksessa puhutaan menetyksestä, läsnäolosta, kutsusta, yhteydestä ja lähetetyksi tulemisesta, se käsittää piiriinsä ehtoollisen vieton viisi tärkeintä näkökohtaa. Yhdessä ne muodostavat liikkeen, liikesarjan, joka vie kaunasta kiitollisuuteen. Ehtoollinen ilmaisee tätä hengellistä liikettä hyvin ytimekkäällä tavalla. Eukaristinen elämä on elämää, jossa meitä kutsutaan henkilökohtaisesti kokemaan tämä liike ja sanomaan sille ´kyllä´ elämämme jokaisessa tilanteessa."
- Olin taas kerran rypenyt koko viikon elämäni pohjamudissa. Sairauksieni takia kieriskelin itsesäälissä ja raivosin muille. Kolmoishermolääkitys buustaa kaksisuuntaisen mielialahäiriöni sekamuotoisia jaksoja niin, etten tunne syöksyväni vain vuoristoradalla vaan koen pyöriväni samalla karusellissä. Lääkkeet tasoittavat huippuja ja kipuja, mutta sivuvaikutukset sekoittavat palettia.
Torstain matkallani pysähdyin Veikko-poikani haudalle. Itkin ja rukoilin. Jätin arkana pyynnön lohdutuksesta. Jälleen kerran vannotin hänen esimerkkinsä kannustamana: "Minä elän." Yhdyin Bunyanin sanoihin kristityn vaelluksella: "Mutta varmasti olen päättänyt juosta milloin voin, kävellä, kun en voi juosta ja ryömiä, kun en voi käydä. Sydämeni kaipaa sen sillattoman virran yli tuolle puolen, vaikka olen kuten näette, sielultani heikko."
Ennen miesten raamattupiiriä poikkesin siskoni ja lankoni luona kahvilla. He olivat juuri kotiutuneet rankasta työrupeamastaan. En halunnut rasittaa heitä omilla murheillani, vaan juttelimme kevyemmin niitä näitä. Yllättäen siskoni toi eteeni Veikon piirustuksen, jonka hän oli taiteillut varhaisnuoruudessaan mummulleen ja papalleen. 

Minä en kuole, vaan elän ja kerron Herran teoista. (Ps. 118:17)

1.
Sinun edessäsi painamme päämme,
tuomme elämämme eteesi sun.
Sinun rakkautesi varaan nyt jäämme,
olet armahtanut kadotetun.

Sinun ihmeellisen ristisi juureen
tuomme sydämemme sirpaleetkin.
Saamme turvautua syliisi suureen,
siinä levätä saa syntisinkin.

Meitä kuljeta tahtosi tiellä,
vaikka outo on joskus se tie.
Loista armosi valoa siellä,
minne täällä se ikinä vie.

Kulje kansamme aamusta iltaan,
anna yöuni levollinen.
Hehku lämpöä kaipavaan rintaan,
sinne rauhasi lahjoittaen.

2.
Sinä suuri sekä salattu Herra,
emme tunne vielä kasvojasi.
Olet johdattanut rakkaudella,
tuonut sydämiimme valoasi.

Silti paljoakaan ymmärrä emme,
vielä etsimme ja epäilemme.
Siksi hiljainen on rukouksemme:
Tule tueksi ja turvaksemme.

Kerto

- Markku Perttilä, Vk 930